19. tammikuuta 2016

Sinistä tekstuuria kera valkoisen

En edes muista koska olisin viimeksi lakannut tekstuuria kynsille? Muutaman kerran on tullut lakattua aksenttikynsi tekstuurilla, mutta muuten ei. Nyt oli siis aika kaivaa pitkästä aikaa tekstuurit esille. Kerroin myös edellisessä kirjoituksessa, että olen leimannut hyvin paljon, joten päätin suoraan ettei leimaus ole tällä kertaa vaihtoehtona koristeluun, vaikka näihin kynsiin olisi sopinutkin leimat. 


Viime vuoden puolella tilasin vihdoinkin itselleni Pretty Serious Dimension X kultaisen tekstuurin ja kaveriksi saman merkin vaaleansinisen Warp 11 lakan. Warp 11 on erittäin kaunis talveen sopiva teksturi, kynsillä lakka näyttää oikein kylmän kirpsakalta pakkaselta. Lakkasin kynsille kaksi helppoa kerrosta Warpia. Tekstuurilakkojen päälle ei yleensä laiteta päällyslakkaa, joten niiden kuivuminen kestää hieman kauemmin. Se voi ollakin syynä miksi en ole niillä hetkeen lakannut? Taas kerran jouduin paikkailemaan kynsiä muutamankin kerran. Milloinkohan opin olemaan koskematta mihinkään. 


Nimettömään ja keskisormeen lakkasin kaksi kerrosta Ginan valkoista, jonka jälkeen tein pilkkutikun avulla niihin Warp 11 ja valkoisella pilkkuja. Mä en ole oikein koskaan ollut mikään hyvä pilkuttelija ja mietinkin hetken onkohan nuo sivuilla olevat pienet pilkut liikaa? En kumminkaan lähtenyt enää poistamaan lakkauksia ja tekemään kynsiä uudestaan vaan jätin ne noin. 


Eniten kynsissä ärsytti, että menin heti törkkäämään ne pöydän kulmaan ja sen jälkeen kun sain korjattua kynnet, niin ne eivät olleetkaan kuvatessa vielä kuivat ja taas levisi lakka. Tekstuurilakkojen kanssa pitää muistaa olla maltillinen ja odottaa rauhassa lakan kuivumista. 


Pilkutus Hot or Not? 


20 kommenttia:

  1. Kaunis lakka! Mun mielestä nää kynnet on tosi hienot, ei ollenkaan liikaa pilkkuja! :)

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit, että näyttää ihanalta lakalta toi Warp 11 ♥
    Eikä ole yhtään liikaa pilkutuksia ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin heti nähdessä kuvan Warp 11, se oli pakko saada! <3
      Kiitos!

      Poista
  3. Ihanan jäinen toi tekstuuri ja mun mielestä se kultanen Dimension X on ehkä kaunein kullanvärinen tekstuurilakka päällä maan! Ihanan talvinen pilkutus, tykkään tooosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dimension X on aivan mahtavan upea. <3 Se on pakko saada seuraava kynsille!
      Kiitos paljon. <3

      Poista
  4. Kiva pilkutus ja muutenkin kaunis kokonaisuus :) kiva kuulla että on kohtalotovereita mä aikakin kolhin lakatessa vähän väliä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Se on todella ärsyttävää!! Saat juuri lakkauksen ja valmiiksi ja pam siinä on jo jälki tai lakka rutussa. :DD

      Poista
  5. Pilkut toimii aina! :) Mulla yleensä tekstuurilakat kuivii nopsaa :o Ja mulla on toi sama ongelma, juuri kun on lakannut kynnet, pitää päästä tekemään jotain, ja sittenhän ne menee pilalle. Mä kun en osaa olla tekemättä mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mikäköhän mulla on kun kestää todella kauan kuivua tekstuureilla? :o
      Mä en kanssa osaa olla tekemättä mitään edes 10min ja sehän onkin lakkauksille aina mukavaa. :D

      Poista
  6. Onpa kaunis tekstuurilakka! Mullakin noi tekstuurit kuivuvat melko hitaasti ja lakkauksia pitää varoa pitkän aikaa. Ihanat noi pilkkukoristelut :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Onneksi tekstuurit näyttävät hyvältä myös päällyslakan kanssa, jos ei ole aikaa odotella pitkään. :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥