7. syyskuuta 2015

Livbox Syyskuu (Bloggaajaboxi)

Heti syyskuun alussa lähti kauan odotetut bloggaaja(Liv)boxit liikenteeseen ja ennen kuin olin edes kerinnyt saamaan omaani alkoi boxeja jo ilmestyä blogeihin. En voinut vastustaa kiusausta, vaan oli pakko käydä spoilaantumassa. Viime vuoden bloggaajaboxi oli aivan täydellinen ja odotukset oli korkealla myös tämän boxin suhteen. 


Tällä kertaa paketista puuttui rusetti joka on aina tuonut värikkyyttä boxiin! Toivottavasti niitä näkyisi jatkossa. Myös paperi oli vaihtunut valkoiseksi, jossa oli pieniä mustia kuvioita. Koitin ottaa kyllä siitä kuvan, mutta olin kerinnyt jo avata boxin ja paperi oli tietenkin hieman revennyt.


Syyskuun teemana on bloggaajien suosikit, josta toivotaan löytyvän jokaiselle uusi luottotuote tai lemppari! Teema on mahtava. On upeaa että bloggaajat pääsevät valitsemaan boxiin omia suosikkeja ja myös me muut saamme testata niitä.


Boxeja oli muutamaa erilaista. Omassa boxissani on Ostolakossa -blogin Virven, Glitz&Glam -blogin Minnan, MaanoMeikkaa -vlogin Maanon, Karkkipäivä -blogin Sannin, Nude -blogin Erikan ja Charming Nails -blogin Tainan valitsemat suosikkituotteet. Toisissa boxeissa oli vaihtoehtoisesti Mini Fitness -blogin Eevin, Malenami -blogin Malenan ja Kolmistaan -blogin Karoliinan suosikkituotteet. Tosin en ole nähnyt yhtään boxia, jossa olisi Karoliinan valitsema tuote?

Olin siitä hyvin tyytyväinen, että sain itselleni boxin jossa oli tuo Glitz&Glam -blogin Minnan suosikkituote. Heti kun näin ensimmäisiä kuvia boxeista niin toivon saavani juuri tuon tuotteen. Yleensä olen saanut juuri sen toisen tuotteen vaihtehtoisista, jota en olisi tarvinnut.

Katsotaan kumminkin vielä tarkemmin mitä boxi sisältää ja vähän mielipiteitä tuotteista.


Karkkipäivä -Blogin Sannin suosikki

Carmex Classic Huulivoide

Carmex on valittu 17. kerran "US #1 Pharmacist most recommended brand" -palkinnon saajaksi huulivoiteissa. Carmex viilentää ja kosteuttaa tehokkaasti sekä ainesosat hellivät kuivia ja halkeilleita huulia. Ovh 2.45€ / 7.5g.

Kolmas kerta kun boxista tulee Carmexin huulivoide Harmillista että boxiin pakataan samoja tuotteita, joita niissä on jo ollut. Hyvä valinta Sannilta, mutta olisi ollut mahtavaa että mukana olisi ollut tuotteita, joita ei ennen ole ollut. Itse en tykkää Carmexin viilentävästä tunteesta huulilla, enkä muutenkaan tykkää käyttää huulivoidetta joka on purkissa. 


Charming Nails -Blogin Tainan suosikki

Trind Nail Repair Natural
Kynnenvahvistaja

Tehoapu katkeileville ja hauraille kynsille. Lujittaa heikkoja kynsiä ja pitää ne joustavina. Ovh 16.50€/9ml. 

Tämäkin tuote on ilmestynyt boxista jo kerran. Hyvä valinta silti Tainalta, koska onhan tämä yksi suosituimpia Trindin tuotteita. Itse kumminkin käytän muita tuotteita, koska olen kokenut ne paremmiksi. Laitan tämä kumminkin laatikkoon odottamaan, jos ottaisin sen jossain välissä käyttöön. 


MaanoMeikkaa -vlogin Maanon suosikki

Clarins Beauty Flash Balm

Pikakaunistaja, joka häivyttää kasvoilta kaikki väsymyksen merkit. Tekee ihosta heleän ja parantaa meikin raikkautta ja kestoa. Ovh 45€/50ml. 

Jälleen tuote joka on jo kerran tullut. Testasin silloin heti tuotetta, enkä kokenut sitä itselleni sopivaksi / hyväksi tuotteeksi. Tässä vaiheessa olin jo vähän pettynyt boxin sisältöön. 


Ostolakossa -blogin Virven suosikki

Dermalogica PreCleanse

Puhdistusöljy, joka liuottaa hellävaraisesti mutta tehokkaasti kaiken lian ja meikin iholta, myös silmämeikin. Sopii jokaiselle iholle. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita. Ovh 49.70€ / 150ml. 

Tästä tuotteesta oli saatavilla myös Dermalogican kuorinta, jonka olisin ottanut paljon mieluummin kuin tämän puhdistusöjyn. Otan tämän kumminkin käyttöön, vaikka en oikein tykkää käyttää puhdistuksessa öljyisiä tuotteita. Mukana oli myös alennuskoodi verkkokauppaan, jolla saa 16€ alennusta yli 50€ tilauksesta. 


Nude -Blogin Erikan suosikki

Lumene Blueberry Kulmien Muotoiluvaha

Antaa kulmille luonnollisen värin ja huolittelee kulmat kauniisti. Kulmien muotoiluvahalla muotoilet kulmat tarkasti ja vaivattomasti. Kierreharja mahdollistaa näppärän työskentelyn. Ovh 8.90€ / 6ml. 

Noniin. Tämähän olisi ollut ihan mahtava tuote, mutta kun omistaa tummat kulmakarvat? Omani on sävyssä 3 Blond Vaaleanruskea. Harmillista. 


Glitz&Glam -blogin Minnan suosikki

Maria Nila Luminous Colour Masque

Hellävarainen hoito värjätyille hiuksille, joka kosteuttaa, ravitsee sekä antaa silkinpehmeän lopputuloksen. Tuote on valmistettu Maria Nilan omalla tehtaalla Ruotsissa 100% vegaanisista aineista ja se on parabeeniton sekä sulfaatiton. Ovh 19.60€ / 250ml. 

Kiitos tästä tuotteesta! Tämä pelasti hiukan boxia! Erilaiset hoidot hiuksille ovat hyvin tervetulleita ja testaan mielelläni uusia hoitoja. Kyllä tämä tukka saadaan vielä tästä kuntoon. Toki se vaatii vähän väliä hiusten leikkaamista sekä hyvää hoitoa. Mukana tuli vielä alennuskoodi. 

Mitä mieltä sitten olin boxista? 

En syytä ollenkaan bloggaajia mistään. Kaikki olivat tehneet hyvät valinnat ja tuotteet ovat varmasti hyviä sekä kokeilemisen arvoisia. Itseäni harmittaa kovasti, että boxista tuli 3 samaa tuotetta jotka ovat tulleet ennenkin. Olisin toivonut, että boxissa olisi ollut uusia tuotteita joita ei ole vielä tullut. Toki harmittaa myös, että yksi kivoimmista tuotteista on tietenkin sitten liian vaalea itselleni. Onneksi mukana oli yksi tuote joka hieman pelasti omalla kohdalla boxia. En sano että boxi olisi huono, se ei vaan nyt iskenyt kovin kovaa. 

Jäädään taas odottelemaan lokakuun boxia, josko sieltä paljastuisi jotain kivaa. :) 

Mitä mieltä te olitte syyskuun tuotteista / boxista? 




12 kommenttia:

  1. Mulla oli muuten sama boksi kuin sulla, mutta mulla oli just se kuorinta tuo öljyn sijaan (onneksi). Ainoa tuote, joka multa lähti eteenpäin oli huulirasva. Tällaisilla pitkillä kynsillä ei ole kiva kaivaa purkista rasvaa huulille. Mä en ole niin kauaa boksia tilannut, että olisin ehtinyt saada toistamiseen nuo muut tuotteet, joten ok boksi mun mielestä, mutta olin odottanut jotain erilaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin mieluusti ottanut sen kuorinnan. :) Mä odotin kanssa jotain erilaista, niin sen takia oli myös hieman pettymys! :/ No mutta ei aina voi tietenkään kaikki boxit miellyttää kaikkia.

      Poista
  2. Mulla oli boxista se toinen vaihtoehto. Kyllä mä tykkäsin boxista, pari mielenkiintoista ( Glamglow ja Cutrinin hiusöljy ) ja loput käyttiksiä / tarpeellisia. Se on vähän harmi että sattui monta samaa tuotetta. Kaikki eivät tietysti ole tilanneet pitkään joten tuotteet ovat heille uusia. Mutta kyllä ymmärrän pitkäaikaisia tilaajiakin :) ehkäpä siis ensi kuussa on kaikkia uusia tuotteita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Ja eihän kaikki boxit voi tietenkään miellyttää kaikkia. :) Ens kuuta innolla odotellessa.

      Poista
  3. Oliko toi kulmaväri kaikilla saman sävyinen? Sinänsä aika hullua, luulis, että tuote olis valittu sen mukaan, mikä sopii paketin saajalle, ettekös te oo jotain esitietoja sinne itsestänne täyttäneet. ;) Ei ehkä ihan sopiva väri sun kulmille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä kaikki sai saman sävyn? Mua niin harmittaa sen kohdalla.. Siellä sivuilla on joo täytetty sellainen lomake, jonka avulla ne pystyy valitsemaan sopivia tuotteita.. Sit mä saan kulmavärin sävyssä BLOND? :D

      Poista
  4. Mulla oli muuten sama kuin sulla paitsi dermalogican öllyn tilalla se kuorinta .Olin myös aika pettyny kun omistin ennestään melkein kaikki vaikka varmasti hyviä tuotteita ovatkin.Tuo hiusjuttu muakin kiinnosti eniten kun ei kokemusta aiemmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin halunnut itsekin sen kuorinnan.. Harmillista. :/

      Poista
  5. Melkein tilasin tän boksin mutta hyvä etten tilannut. Paljon sellaisia tuotteita, mitkä ei sopisi itselle ollenkaan. Huulirasvaa en kaivele purkista, kulmakarvoja ei ole mitä geelata (eikä varsinkaan näin vaalealla sävyllä tee mitään), ei ole luonnonkynsiä mitä hoitaa, Clarinsin tuote ei sopinut mullekaan (sain se ilmeisesti edellisessä boksissa), en käytä hoitoja hiuksissa ettei shokkivärit lähde mukana. Hmmm, eli ainoa hyvä tuote olisi ollut tuo Dermalogica, joka mulla jo on (sekä kuorinta että öljy). Öljy tulee mulla kakkosena Sensain puhdistusöljyn jälkeen (jota ilman en voisi elää). Dermalogica vaan haisee pahalle ja sitä on mahdoton annostella kun pullossa ei ole pumppua. Dermalogican kuorinta sen sijaan on ihan huippu ja jokaviikkoisessa käytössä. Olipas pöllö boksi. Mitä himputtia ne tunkee samoja kamoja sinne koko ajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettet tilannut sitten. Olis voinut harmittaa! Jos olisin edes saanut sen kuorinnan niin olisin voinut olla hiukan tyytyväisempi.. Muhun ei oikein iske noi öljyt jolla pestään kasvot. :/ Ei kyllä päässyt ainakaan lemppariksi tämä boksi.. Ens boxia odotellessa. :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥