22. lokakuuta 2015

Orly - Smoked Out

Ennen ostin paljon kynsilakkoja Facebookin -kynsikoristekirpparilta, mutta nykyään harvemmin sieltä löytyy mitään must have -lakkoja. Ihme ja kumma löysin sieltä hetki sitten muutaman oikein herkullisen lakan, joista tänään pääsee yksi upeaakin upeampi lakka esittelyyn. Oli muuten ihana saada kynsille jotain tummaa messukynsien jälkeen. Jotenkin huomaan aina, että mitä kylmempi ilma ja mitä lähemmäs talvea mennään, niin jotenkin sitä vain kaivaa niitä tummia lakkoja esiin. Tosin jos mieleni tekisi niin lakkaisin kynnet vaikka neonlakoilla keskellä harmaata syksyä.


Orly Smoked Out eli suomeksi savustettu ulos. :D Hauska, koska mielestäni tuo nimi ei kuvasta lakkaa ollenkaan ainakaan suomeksi käännettynä. Lakka on ilmestynyt vuoden 2014 Fall Smoky -kokoelmassa, joka on jäänyt itseltäni kokonaan huomaamatta. Olisin meinaan varmasti hankkinut tämän jo silloin! Orly ei tosin ole merkkinä sellainen, joiden uusien kokoelmien tulemista seuraisin innolla. Taidan omistaa kyseisen merkin lakkoja 4kpl?


Lakka on väriltään syvä turkoosinsininen, jonka seassa on vihreää, sinistä ja kultaista shimmeriä. Kuten kuvasta näkyy niin shimmeriä on ihan runsaasti ja sain sen upeuden vangittua kuviinkin. Lakka peittää kynnet hyvin kahdella ohuella kerroksella. Tykkäsin lakan koostumuksesta, kun se oli hieman paksumpaa, joten sen sai helposti levitettyä kynsille. Smoked Out kuivuu mataksi, mutta itse pidän tätä kauniimpana kiiltävänä eli lisäsin päälle päällyslakan.

*Teksti pomppasi jotenkin oudosti, murr blogger!*


Rakastuin lakkaan saman tien nähdessäni swatchit siitä. Välillä sitä tekee hyviä löytyä sellaisiltakin merkeiltä mitä ei tule niin usein osteltua. Olisin voinut jättää kynnet yksivärisiksi, koska ne näytti upealta pelkiltään. Joku silti mielessä sanoi, että onhan niiden päälle jotain laitettava.

idkuva

Kokeilin ensimmäistä kertaa (kyllä luit oikein) tuplaleimausta. No eihän se nyt onnistunut niin hyvin kuin esim. Sissillä tai Tintillä. Leimasin kuviota vahingossa ihan sinne tänne, niin että kynnet näytti jopa sotkuisilta. Lopulta kumminkin rupesin pitämään näistä! Eihän ne nyt täysin onnistuneet ole, mutta näyttää ihan kivalta sotkuisinakin.


Leima on laatasta Über Chic 1-03 laatasta ja leimauksessa ensin pohjalla Colour Alike 513*, joka ei näkynyt kynsillä melkein ollenkaan, tämän jälkeen leimasin saman kuvion Color Club Angel Kiss hololla ja viimeisenä kaikista näkyvämmällä Barry M Silver Foil:illa. Kyllä tuo Angel Kiss holo tuolta pilkottaa, mutta Colour Aliken holo ei nyt oikein toiminut. Olikohan sitten liian ohut / vaalea?


Voisin lakata Smoked Out:illa pian uudestaan. Mielessä on jo seuraavat kynnet, mutta milloinkohan saan ne aikaan? :D

*Saatu

Iskeekö Smoked Out teihin?
Mitä pidätte kynsistä? 


40 kommenttia:

  1. On se vaan jännä miten Orlyn lakkoja onkin vain niin vähän omassakin hyllyssä. Mulla taitaa olla kokonaiset 4, joista kahdesta voisin luopua. Miss Conduct ja Mirrorball saa kuitenki jäädä ikuisiksi ajoiksi omaan hyllyyn. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa Mirrorball ja siitä en luopuisi koskaan. <3 Orlyn lakat on vaan jotenkin jääneet jälkeensä, vaikka kyllä niiltä muutamia upeita lakkoja löytyy. :D

      Poista
  2. Wauwauwau ♥ Nää on ihan täydelliset ja tuo lakka on upea :)

    VastaaPoista
  3. Vau! Todella kaunis lakka :) nuo leimat sopii tosi hyvin koristeluiksi siihen!

    VastaaPoista
  4. Oih, on kyllä ihan valtavan hieno lakka ja upeat kynnet!! Tosi hyvin noi sun tupla-/triplaleimauksetkin onnistui, ei musta näytä yhtään sotkuiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon. :) Ehkä se vaan jotenkin omaan silmään sitten näytti erilaiselta. :D

      Poista
  5. Onpa upee lakka! Mutta niin on myös koristelut <3

    VastaaPoista
  6. Kyllä mun mielestä tuo Colour Alike näkyy tosi ihanasti tuolta alta, mutenkin nää on tosi kiva kynnet :)

    VastaaPoista
  7. Voi lääh ja puuh, kuinka ihana lakka! <3

    VastaaPoista
  8. Onpas ihana lakka, just mun tyylinen. Miten en muista koskaan ennen edes nähneeni tätä lakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut itsekään nähnyt ennen kuin nyt. :o Mennyt jotenkin ihan ohi!

      Poista
  9. Kaikki tummat ja kimaltavat lakat toimii! Tosi kauniit koristelut, tuplaleimauskin näyttää hyvältä <3
    Nyt tekee mieli omillekin kynsille jotain tummaa.. Mulla on tällä hetkellä valkoista ja pinkkiä, en viihdy näissä yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. <3 Kyllä tummat lakat vaan näyttää niin hyvälle! Mä kyllä viihtyisin myös valkoisessa ja pinkissä. :D Just mun tyylistä.

      Poista
  10. Kaunis lakka ja ihanat leimat! Tykkään hurjasti <3. Hololeimat on aina niin kauniita.

    VastaaPoista
  11. Upea lakka! Noi koristelut oikeastaan sopii tähän savustettuun teemaan! :D Ne näyttää vähän savuisilta kuvioilta kynnellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon. :) No nyt kun sanoit niin kyllä!

      Poista
  12. Oooo, miten kaunis toi lakka on ♡ Ja leimauksetkin on upeat ♡

    VastaaPoista
  13. Tosi ihana lakka ja tosi onnistunut tuplaleimaus. Ei niiden mun mielestä pidä aina olla silleen kohdistettuna vaan just näin näyttää myös hyvälle ja toi leima sopi tähän tarkotukseen mainiosti. Tykkään toooosi paaaljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. :) Nyt kun kuvissa katson näitä kynsiä, niin kyllä ne näyttää ihan kivalle sittenkin. :D

      Poista
  14. Kaunis lakka ja tosi ihanat koristelut♥ Mullakin taitaa Orlyn lakkoja olla 3. Joskus oli pari enemmän (cremejä), mut myin ne ärsyttävän pienen siveltimen takia! Ostin tilalle saman värisiä leveäsiveltimisiä Essien lakkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Mulla on kanssa joskus ollut enemmän, mutta oon myyny ne pois. :D Jotenkaan se ei merkkinä iske, mutta muutama upea lakka siltä löytyy, jotka on pakko omistaa! :D

      Poista
  15. Täytyy kyllä myöntää, etten miekään niin seuraile Orlyn uusia lakkakokoelmia. Miulta löytyykin vain yksi Orlyn lakka ja sekin odottaa uutta kotia :D Mie vähä luulen, että miulla on jäänyt Orlyt huomioimatta ihan vaan pelkästään putelin ulkonäön vuoksi, koska miusta puteli ei ole yhtään hyvän näköinen :D (Joo, ulkonäöllä on väliä!) ;D
    Mutta kauniilta tää kyllä näyttää, leimoilla ja ilman ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orlyllä on muutama upea lakka ja niistä en kyllä suostu luopumaan, vaikka en itsekään pidä pullosta, enkä sudista. :D Mutta kun ne on vaan niin upeita, että ei haittaa! Onhan tuo pullo nyt ruma verrattuna esim PP:n pulloo. :DD
      Kiitos ihana. <3

      Poista
  16. Aijaijai, mitkä rakkauskynnet! Lakka on kaunis, mutta kokonaisuus on upea - mun mielestä nuo leimat on juuri täydellisen epätäydelliset :) ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥