28. joulukuuta 2015

Haastetrio 2015 / Joulukuu: Asu & Kynnet + Kooste

Nämä kynnet jotka esittelen tänään viimeisessä Haastetrion haasteessa on toteutettu jo joulukuun alussa, mutta en millään ole halunnut esitellä niitä blogissa. Olisin voinut kirjoittaa tekstiin ainoastaan FAIL, FAIL, FAIL ja lätkäistä kuvan. En kumminkaan jaksanut tehdä uusia kynsiä haastetta varten, joten pakkohan nämä on sitten ottaa tähän. Vuosi on nyt kulunut siitä kun aloitimme the Yellow nails -Annin ja Embosnails blogin ES:n kanssa Haastetrion. Kaikilla oli omat "aiheet" ja aiheen mukaan tehtiin joka kuukausi kynnet, toki vaihtoehtona oli tehdä toisen teemaan sopivat kynnet, mutta itse pysyttelin koko vuoden omassa Asu & Kynnet -teemassa. Kokosin teille vielä loppuun kollaasit kaikista kynsistä. :)

Ensi vuodelle on suunniteltu uusi haaste, joka alkaa heti tammikuussa ja siitä kuulette lähempänä lisää.


Löysin joulukuun alussa Tigeristä söpön leopardi-tonttulakin ja tiesin heti, että viimeiset Asu & Kynnet teen tuosta inspiroituneena. Kynsiin oli siis saatava punaista ja leopardikuviota.


Lakkasin kynsille ensin Opi:n You're So Vain-Illan, jonka päälle leimasin MoYou:n mustalla MoYou:n Pro Collection - 04 eläinlaatasta leopardikuvion. Teinköhän jo tässä vaiheessa virheen? Olisi ehkä pitänyt maalata kuviot käsin, niin niistä olisi saattanut tulla paremmat tai pahimmassa tapauksessa olisin failanut enemmän. Tämän jälkeen väritin pilkut Opi:n Don't Bossa Nova Me Aroundilla, joka ei sitten sopinut ollenkaan Vain-Illan kanssa yhteen. Tässä vaiheessa olisin voinut vielä värittää leimat jollain toisella lakalla, mutta en osaa sanoa miksi en tehnyt niin?

Lopuksi tein vinyylien avulla punaiset kolmiot Cuccion A Kiss In Paris punaisella ja rajasin rajat Opi:n My Favorite Ornament kultaisella.

Näytin Viljamille kynsiä ja sen reaktio oli sama kuin itselläni. Ei tarvinnut kuin katsoa toista silmiin ja tiesin mitä mieltä se on. Kamalat. Siinä lyhyesti Haastetrion viimeiset kynnet. Tähän on hyvä päättää tämä haaste.

Kynsillä:

Opi - You're So Vain-Illa
Opi - Don't Bossa Nova Me Around
Cuccio - A Kiss In Paris
Opi - My Favorite Ornament
MoYou - Black
MoYou - Pro Collection 04

Haastetrio 2015 -Kynnet







12 kuukautta, 12 kynnet ja vain muutamat mieluisat? Ehdottomasti kaikista eniten mieleeni ovat huhtikuun Farkkukynnet ja tämän jälkeen tulevat maaliskuun Käärmeenahkakuviot.

Haaste oli hauska ja oli kiva aina koittaa miettiä mistä inspiroituu, kun suurin osa omista vaatteista on valkoisia, harmaita ja mustia eikä mistään löydy oikein kuvioitakaan. Kiitos myös kaikille haasteeseen osallistuneille!

Lähdenkin tästä samantien tekemään valmiiksi tammikuun haastekynsiä, jotta pääsette kuulemaan siitä mahdollisimman pian lisää.

Mitkä kynnet oli teistä parhaat? 
Mitkä taas eivät miellyttäneet? 


30 kommenttia:

  1. Mä en nyt ihan kyllä allekirjoita tätä Joulukuun failiä! Nää on ihan mielettömän hienot. Enkä sano vaan huvikseni vaan ihan aikuisten oikeesti :). Kysyin miehenkin mielipidettä ja tykkäs kovasti. Se kyllä sanoo, jos joku on shaibaa. Mää joutus varmaan matkimaan nämä. Muita ihastuksen aiheita olivat farkut, käärmeet ja legginsit. Muutkin on kauniita, paitsi addukynnet ei ihan osu :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon. <3 Mä en tiedä mikä mua ärsyttää näissä kynsissä, jotenkin vaan itse en näe niissä mitään hienoa! :D Kai se johtuu siitä kun olen päättänyt, että ne on Fail! Hahha, noi Adidaskynnet failas kanssa totaalisesti. :DD

      Poista
  2. Eivät nää mun mielestä pahalta näytä, mut toki sitä aina itelle tulee huono fiilis kynsistä, jos tekovaiheessa tuntuu menevän pieleen.
    Tykkäsin myös noista farkkukynsistä! Ne on marraskuun takkikynsien ohella mun lempparit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se varmaan johtuu, etten pidä näistä ollenkaan. :D
      Kiitos paljon Anni, kiva kuulla. :)

      Poista
  3. Nämähän on tosi onnistuneet kynnet! Tosi kivat! :) Itse tykkään kovasti helmi, maalis, syys ja joulukuun kynsistä! Itsellä vielä toteuttamatta joulukuun kynnet, jos ne vaikka tänään vielä tekasis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia nyt sitten. :) Mä aina innolla odotan muiden kynsiä, että millaisia niistä tulee. :)

      Poista
  4. Siis mä tajusin vasta nyt että sä toden totta pysyttelit visusti omassa teemassasi koko vuoden! :DD Ehkä ens vuonna teet tän haasteen muistoks yhet Kirjalakkaukset ja Kuivamarmoroinnit? ;)

    Kiitos seurasta, hauska haaste oli! Jään oottelee sun uutta haastetta mielenkiinnolla ja nostan samalla omat rukkaset pystyyn, mä taidan mennä ens vuoden ilman henkilökohtaisia kynsihaasteita. :)

    Leopardit, flanellihousut ja merimiehet on mun suosikkeja sun toteutuksista koko vuoden ajalta!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, voisin muuten tehdä! :D Mä en tiedä mikä siinä oli, että tässä oltiin ja pysyttiin visusti? :D

      Kiitos myös sulle seurasta ja upeista kynsistä. :) Mä oon niin tottunut vuosihaasteeseen, etten varmaan osaisi olla ilman? Siinä on sitä jotain, mikä melkein pakottaa tekemään "erilaiset" kynnet. :)

      <3 Ihana kuulla!

      Poista
    2. Mä olin muuten vähän aatellu et en tekis enää mitään kollaasia Haastetriosta, mutta sun postaus nyt inspiroi sen verran että sellainen taitaa sittenkin olla tulossa. Apinoin pikkaisen sulta tuota kuvien rivitystäkin kun näyttää niin kivalle! ;D

      Poista
    3. Jeij! Ihan mahtavaa. :) Tällaisesta koosteesta näkee hyvin itsekin mitä kaikkea on tullut tehtyä, onko onnistunut vai ei. :D

      Poista
  5. Siis mitä, mun mielestä nää on ihan superhienot:D ehkä jopa haastekynsisytä parhaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä? Näistä näytetään tykkäävän paljonki ja itse näen nämä niin pilalla menneinä. :D

      Poista
  6. Tosi hyvä idea näissä kynsissä mun mielestä, eikä toteutuskaan nyt niiiin huono ole, kun teksti antaa ymmärtää. :) Nää on kivasti jouluiset, mutta ei kuitenkaan liian, että menee vaikkei joulu oiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi! Kiitos paljon nyt sitten. <3 Sitä taitaa itse olla liian ankara itseään kohtaan? :D

      Poista
  7. Siis mun mielestä nuo kynnet on tosi hienot! :o
    Kaikki haastekynnet on aivan ihania, mut ehkä kuitenkin eniten mun mieleen on flanellihousu kynnet :)

    VastaaPoista
  8. Minusta myös nätit ja söpö tonttulakki

    VastaaPoista
  9. Onpa ihanat nuo punaiset leopardikynnet! <3 En todellakaan osaa valita noista haastekynsistä vain yksiä, olet kyllä niin lahjakas taiteilemaan erilaisia kynsiä :)

    VastaaPoista
  10. Siis mikä siinä onkin että jos on itse päättänyt että "hyi nämä kynnet on ihan kamalat" niin siinä ei paljon auta vaikka joku sanois että hienothan ne on!? :D Sanon nyt silti, että mun mielestä näissä ei ole mitään vikaa, päin vastoin! Ihanat! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä? Sitä kun päättää jotain, niin kai se vaan jää päähän niin. :D Kiitos nyt silti paljon. <3

      Poista
  11. Mitä sie taas siellä höpäjät, näähän on aivan mielettömät lakkaukset! ♡
    Yhdet lemppareiksi nousseet haastekynnet on kyllä noi Treenikengät ^.^

    VastaaPoista
  12. Siis nämäkö kynnet muka fail? Ei sinne päinkään jos multa kysytään, täähän on ihan sairaan upee lakkaus! Vaikea valita suosikkeja näistä, mutta farkkukynnet ja merimiehet ehkä miellyttävät silmää eniten :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, oon ihan sanaton. Nämä kynnet on saaneet niin paljon tykkäyksiä. :D Kiitos, kiitos. :)

      Poista
  13. Mun mielestä tonttuleopardit on kivat :) Haastekynsistä lempparit on ehkä nuo flanellihousut :)

    VastaaPoista
  14. Talvitakkikynsissä on sitä jotain. En yleensä viehäty tuosta värimaailmasta, mutta noi on vaan...no päheet? :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Ne on itsellekin vähän vieraan väriset, mutta silti jotenkin pidän niistä. :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥