15. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 15 / Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 15


Viime vuonna seurasin innoissani kosmetiikkabloggaajien joulukalenteria ja tänä vuonna tarjouduin, että voisin itsekin lähteä mukaan yhteen luukkuun ja olin aivan innoissani, että pääsin mukaan. Me jaetaan tänään luukku Dioriinan kanssa. Mietittiin yhdessä, että mistäs me tehtäisi tämä luukku ja lopulta päädyttiin kynsiin ja teemana oli joulukuusi. Joulukuusi on itselleni se. mikä on viimeinen mikä tuo joulun kotiin. Jos en olisi allerginen, niin meillä ehdottomasti olisi oikea kuusi, mutta allergian takia ollaan jouduttu tyytymään tekokuuseen. Ensi viikolla laitankin jo kuusen kotiin ja pääsen koristelemaan sen. Sitten alkaa se jouluaaton odottaminen.


Tämä on myös oman blogini joulukalenterin 15 luukku.


En halunnut tehdä mitään kovin tavallisia kuusia kynsiä, vaan niihin piti saada paljon väriä ja hieman bling-blingiä. Halusin myös kuviin jotain aivan muuta rekvisiittaa, kuin pelkän lakkapullon. Näistä kynsistä tuli kyllä niin jouluiset, kuin vain voi olla.


Lakkoina etusormessa ja pikkurillissä Opi My Favorite Ornament, joka on kaunis shampanjan kultainen glitter. Lakka peittää kynnet kahdella kerroksella, mutta itse laitoin kolme kerrosta varmaan peittävyyteen. Ilman päällyslakkaa lakkaa voisi luulla hillityksi tekstuurilakaksi, mutta päällyslakalla pinnasta saa hyvinkin sileän. Päälle laitoin Anniinan blogista bongatut 3D-kuuset.
Peukaloon ja keskisormeen lakkasin uudesta Opin Gwen Stefani Holiday -kokoelmasta Red Fingers & Mistletoesin, lakka on kunnon joulunpunainen, jossa on paljon kultaista shimmeriä mukana. Peittää hyvin kahdella kerroksella. Päälle laitoin vielä KBShimmerin uusimmasta kokoelmasta Pine-ing For Yule glitterlakkaa, jossa on vihreitä kolmioita, punaisia tähtiä, pientä hologlitteriä ja minikokoista hopeaa glitteriä.


Nimettömään tein sitten sen THE joulukuusen ja siitäkin halusin mahdollisimman erikoisen. Vinyylit käyttöön ja eikun teippailemaan. Alla kaksi kerroista GinaTricotin valkoista, jota muuten ainakin vielä muutama päivä sitten sai Ginan verkkokaupasta. Pakkohan se oli tilata sitä muutama pullo jemmaan. Jos siis etsit vielä täydellistä valkoista, niin eikun metsästämään tätä. Ei tappelua, ei ongelmia ja kuusi oli valmis. Lopuksi vielä tähtistrassi latvaan ja ympärille hiukan KBShimmerin I Only Have I For You glitteriä. Kuusessa Essencen We Rock The Green.


Näistä kynsistä tuli niin överin kivat, että päätin etten tee pikkujouluihin uusia kynsiä, vaan näillä mennään. Nämä kynnet oli itse asiassa oikein nopeat toteuttaa ja helpotkin kaikenlisäksi.

KBShimmer : I Only Have Ice For You & Pine-ing For Yule
 Opi : My Favorite Ornament & Red Fingers & Mistletoes
Essence : We Rock The Green / Ginatricot : White
Vinyylit, Strassit & 3D-kuuset

Muistakaahan kaikki käydä katsomassa myös Dioriinan kynnet, sekä avatut luukut ja tulevat!  

Avatut : Luukku 1 : Villankantolupa. Luukku 2 : Eyeshadow And Flame & One Of Beauty's Daughters. Luukku 3 : Wind It Up. Luukku 4 : Miss Aria. Luukku 5 : Pitkät Kynnet & Charming Nails. Luukku 6 : Levoton Tyttö. Luukku 7 : Lazy Dynamite. Luukku 8 : Keyword: Love. Luukku 9 : Kosmetiikkaobsessio. Luukku 10 : Kahvia Ja Kosmetiikkaa & Designin'Eyes. Luukku 11 : Elämää Smykkinä. Luukku 12 : Siamese Lipstick & Creme De Beaute. Luukku 13 : Kvartsiharakka & Gently Out Of Time. Luukku 14 : Wasting Lifestyle & Polishaholic. Luukku 15 (Täällä) & Dioriina.

Tulevat : 

Luukku 19 : In This Part Of Town
Luukku 20 : Mustaa Kajalia & Nutturapää
Luukku 21 : Dixi
Luukku 23 : Juille's
Luukku 24 : -------

Ps. Joulukalentereista tulleet tulevat huomenna. 

Iskikö kuusikynnet teihin? 


24 kommenttia:

  1. Oi miten kivat!! Kuusikynsi on ihan paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Se kyllä onnistu ihan hyvin. :)

      Poista
  2. Ei vitsit, miten upeat kynnet! <3 nuo joulukuusiteippimanit näyttää aina yhtä kivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Tykkään itsekin! :3

      Poista
  3. Tuollainen kuusi on kyllä älyttömän kiva ja simppeli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Itse tykkään myös. :3

      Poista
  4. Voi apua, miten upeat kynnet!! :)

    VastaaPoista
  5. Ihan järjettömän upeat kynnet!!! ♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Ihanat kynnet! Aivan täydellisen jouluiset ja blingit :). Of topic, on pakko kysyä mistä olet saanut tuohon minikuuseen nuo ihanat koristeet? Mulla on sama lasikuusi mutta siinä on ihan tollot pallerot ja nuo on paljon söpömmät! Mulla on muuten myös joulukuuset juuri kynsissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Ihanuuteni! :3 Blingit todellakin. :D Jos mä muistan oikein, kun ostettiin tuo kuusi, niin niitä oli kahta vaihtoehtoa, joko niillä palleroilla tai noilla lahjoilla ja mä tietenki halusin sen noilla. :D Koska mukana oli pinkkiä.<3 Oohhhh! Haluu nähdä sinun kuusikynnet. :3

      Poista
  7. Kyllä oot jaksanut väkertää, nostan hattua! Mulla ois menny hermo jo seittemään kertaan :D

    Oli ihan älyttömän kiva nähdä sut pikkujouluissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voih, nää oli itse asiassa todella helpot toteuttaa ja mietenki, että miten ihmeessä onnistuin ekalla kerralla. :D

      Oli myös todella kiva nähdä! Täytyy toistekin nähdä joskus jossain miiteissä? :)

      Poista
  8. Todella upeasti onnistuneet kuuset! Wau! Ei miulla vaan riittäis hermot tuollaisiin teippauksiin xD
    Ja on kyllä jouluiset tunnelmat näissä, vaikka on paljon kaikkee niin ei kumminkaan ole liikaa mitään ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana<3 Nää oli oikeasti todella simppelit tehdä. :D
      No hyvä kuulla, että en vetänyt liian överiksi. :DD

      Poista
  9. Voit vaan arvata, että tämä jouluihminen tykkää näistä kynsistä ja paljon. :)
    Todella upeat ja itselle se kuusi on juurikin se joulun tärkein juttu. Kun kuusi kannetaan tupaan saapuu joulu. Meillä on aina ollut ja tulee olemaan aito havun tuoksuinen joulukuusi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih!! Aivan ihana kuulla, kiitos paljon. :)
      Mä niin haluaisin aidon joulukuusen, mutta hitsi kun täytyy olla allerginen... Kyllä se kuusi vaan tuo sen joulun. :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥