2. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 2 / Ensimmäiset joulukynnet


Tänään aukeaa blogi joulukalenterin toinen luukku ja luvassa olisi ensimmäiset joulukynnet. Mikä onkaan parasta kuin tuoda joulua kotiin ja tietenkin myös kynsiin.

idkuva

En usko, että olisin vielä lähtenyt tekemään näin jouluisia kynsiä, mutta halusin osallistua Kauneudenkaupan järjestämään Joulukynnet 2014 -kilpailuun. Sääntönä oli, että kynnet pitää toteuttaa pelkästään OPI:n lakoilla, mutta koristeina saa käyttää mitä haluaa. Mulla on aika vähän itse asiassa jouluun sopivia värejä Opilta, kun suurin osa on glittereitä, neoneita ja kesäisiä värejä. Olin kumminkin juuri tilannut itselleni uudesta Gwen Stefani -Holiday kokoelmasta Red Fingers & Mistletoes lakan, joka sopii täydellisesti jouluun. Red Fingers oli päävalinta ja sen ympärille lähdin rakentamaan kynsiä.


Red Fingers & Mistletoes on upea punainen, joka sisältää paljon kultaista shimmeriä. Lakka on luonnossa paljon upeampi, kuin kuvissa. Itse asiassa meinasin jo swatchien perusteella jättää koko lakan ostamatta. Tällä lakkasin peukalon, keskisormen ja nimettömän. Lakka peittää hyvin kahdella kerroksella ja laatu on täydellinen. Punaisen kaveriksi halusin vihreätä, joten otin toisen todella upean lakan mukaan. Green On The Runway, joka pääsi kynsille jo toistamiseen. Tämäkään ei petä ja peittää kynnet hyvin kahdella kerroksella.


Koristelut tulivat päähäni vasta kun lakkasin jo kynsiä. Otin käyttöön ensimmäistä kertaa (luit oikein) koristeluteipin. Tätä on manattu niin paljon, että en ole ennen uskaltanut koskea niihin. No miten sitten kävi? Ei mitään ongelmaa. Sain teipit leikattua, aseteltua ja kaiken nlisäksi ne vielä pysyi kynsillä hyvin. Uskallan siis toistekin kaivaa nuo teipit esiin. Keskisormeen ja nimettömään tein lahjapaketit ja päälle laitoin vielä Katrilta saamia vaaleanpunaisia rusetteja. Minähän rakastan siis yli kaiken joulussa lahjojen ostamista ja antamista! <3 Etusormeen ja pikkurilliin laitoin keskelle glittereitä Opin I Snow You Love Me lakasta ja sivuille vielä teipit. Mun mielestä nuo kaikki sopii hyvin yhteen ja näistä tulee joulu mieleen. Olin todella tyytyväinen kynsiin ja katselinki näitä useamman päivän.


Peukaloon pääsi myös hopeaa teippiä ja iso valkoinen rusetti. Nämä tosiaan kiinnitin pikakuivattajalla ja ne pysyi kynsillä niin kauan kunnes otin ne pois.

Koristeteippi // Isot ja pienet rusetit 
Nyt te kaikki voitte käydä TÄÄLLÄ äänestämässä vuoden 2014 joulukynsiä. Itse kilpailen kynsillä numero 16! :)


Loppuun vielä kuva mitä suurin osa toivoi, että esittelen joka päivä kaikista kolmesta kalenterista tulleet tuotteet. Tänään Ciaten kalenterista tuli Sharp Tailoring harmaanruskea, joka sisältää hopeaa shimmeriä. Myöskään tällaista lakkaa ei vielä kokoelmastani löydy! TBS:n kalenterista tuli kynsiviila, jonka kanssa sain aamulla hieman tapella, kun ei meinannut millään lähteä irti... Eilen käsirasvan ja tänään viilan? Onko se kalenteri kirottu? :D W7:n kalenterista taas tuli minilakka, jonka nimi on varmaan Red Dazzle. Voih miksi minilakka? Olisin niin halunnut, että sieltä tulee täysikokoisia.. Noh ei auta valittaa. :)

Mitä mieltä te olette kynsistä? 
Entäs kalentereiden sisällöstä? 


28 kommenttia:

  1. Ei se muuten olisi kevyt kalenteri, jos lakat olisi suuria :D Siitä muuten lukikin jossain, että ne on minejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä. :D En taas ite tajunnut tuota. :D

      Poista
  2. Kynnet on tosi kivat! Ihanan jouluiset <3
    Toi W7 lakka näyttää mun mielestä hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi<3
      On se kyllä kaunis, vaikka onki mini. :)

      Poista
  3. Upeat lakkaukset teit! Ihastelin näitä jo Kauneudenkaupan sivuilla! <3 Nuo minirusetit on muuten älyttömät söpöt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon<3 Ekaa kertaa niitäkin vasta käytin, vaikka oon omistanu ne jo vaikka kuinka kauan. :D

      Poista
  4. Nätit kynnet ja kivoja juttuja paljastu kalentereista

    VastaaPoista
  5. Oi, miten ihanat kynnet! Paketteja! <3

    VastaaPoista
  6. Ihanat kynnet! *__* Pitää käydä äänestämässä! <3
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  7. Voi että, todella herkulliset joulukynnet! Joulufiilis kyllä heti nosti päätään kun nämä näin, vaikka se mokoma onkin piilotellut aivojen takaosassa turhan pitkään :/ Ja hei, kivoja juttuja tuli kalentereistasi, tuo Ciaten lakka houkuttelisi kyllä ostaa itselle, sen verran kivalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihana kuulla. Mikäs siinä on ollut, kun ei ole tullut sieltä esiin? Stressikö? :/
      Tosta Ciaten lakasta olin ihan yllättynyt, aivan ihana. :)

      Poista
  8. Ihanat kynnet ja lakat on niin upeita! :)

    VastaaPoista
  9. Aaaaa vitsi nää on kyllä ihanat! ♥

    VastaaPoista
  10. Upeat kynnet :). Mulla pysyy liimallakin isot koristeet ehkä minuutin kynsissä. Mikähän Hurja-Hanna mä oikein olen? Tuo Ciaten lakka saa kyllä sydämen sykkimään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Hihii, miten ihmeessä sä onnistut? Mulla pysyis liimalla varmaan niin hyvin, että en sais niitä ikinä pois. :D Pikakuivattajallakin jo pysyy niin hyvin, että saa voimaa käyttää. :D
      Tuo lakka on aivan älyttömän upea<3

      Poista
  11. Niin nätit kynnet ! Mä en osallistunut lainkaan tuohon kisaan kun mulla ei noita Opeja ole montaa. Toivottavasti onni suosis sua. :) On muuten nätti tuo w7 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Voih, harmi kun tuossa kilpailussa sai käyttää vain Opin lakkoja. :(
      Hihiii. :)

      Poista
  12. Wau! Todella kauniit, ihanat ja upeat kynnet! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥