19. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 19 / Yves Rocherin tilaus


Luukku 19 ja tämän jälkeen olisi enää 5 luukkua jäljellä, vähiin käy. Tänään esittelen teille tilauksen, jonka tein Yves Rocherille. En muista, koska olisin viimeksi tilannut sieltä mitään, mutta nyt tuli niin hyvä tarjous, jota ei voinut enää ohittaa. Toki myös uudet tuotteet, joita on näkynyt monissa blogeissa kiinnostivat myös minua.

idkuva

Tässä koko saalis, jonka tilasin. Tosin maksoin ainoastaan 4 tuotteesta, koska ensimmäisen sai ilmaiseksi minkä laittoi ostoskoriin, joten tottakai laitoin heti tuon uuden setin. Kuulin kyllä jälkikäteen, että nämä setit ei olisi kuulunut siihen tarjoukseen, mutta hyvin tuli perille silti. :)


Tämän X-mas setin sain siis ilmaiseksi. Setin mukana tuli Blacberries suihkugeeli ja Blackberries vartalorasva, sekä samaan sarjaan kuuluva kynttilä, jonka ajattelin laittaa Viljamille johonkin pakettiin mukaan. Tuoksu on näissä ihan älyttömän hyvä. Mukana tuli myös toista tuoksua Redberries käsisaippua, sekä käsirasva, jonka laitan myös jollekin lahjapakettiin. Lisäksi paketissa tuli Redberries huulirasva ja plussana lahjakassi. Näissä myös tuoksu oli hyvä, mutta silti Blackberries vei voiton. Tällä hetkellä tämä setti on alennuksessa 19.90€, normaalihinta 23€.


Nämä sitten ostin ja sain kauan miettiä mitä oikeasti tarviin ja mitä haluaisin testata. Ensimmäisenä bongasin suihkuöljyn, joka sisältää arganöljyä. Ei tarvinnut kauan miettiä, että ostanko sen vai en. Olen rakastunut kaikkiin tuotteisiin, jotka sisältää arganöljyä. Suihkyöljy muuttuu iholla suihkussa valkoiseksi ja hoitaa ihollesi uskomattoman sileyden ja silkkisen pehmeyden. Hinta tällä hetkellä 8.90€, normaalisti 14.90€. Kuulostaa täydelliseltä.


Pyöreässä pullossa on myös suihkugeeli, joka tuoksuu appelsiini-suklaalle. Kimalteleva ja hurmaavan tuoksuinen suihkugeeli pesee vartalon hellästi, ihoa kuivattamatta. Sisältää kosteuttavaa aloe vera -geeliä. Ahh, tuoksu on taivaallinen, ihan kuin appelsiini-suklaajuustokakku. Hinta 3.90€.

Viimeisenä pieni päärynä-toffeen tuoksuinen suihkugeeli. Tämän olisin halunnut isommassa koossa, mutta se oli valitettavasti silloin loppu. Täytyy muistaa seuraavaan tilaukseen ottaa mukaan, jos löytyy vielä. Hinta tällä 1.90€, joten ei kallista ollenkaan.


Viimeisenä "Ei finneillä, kyllä raikkaalle iholle" kasvovesi. Tämä on saanut menestys tuotteita merkin, joten oli pakko ottaa se testiin. Neutrogenan kasvoveden sain juuri loppuun ja en kyllä missään nimessä ostaisi sitä lisää. Tuote lupaa puhdistaa ihohuokoset syvältä, supistaa ihohuokosia ja antaa iholle mattapinnan, sekä vähentää finnien punoitusta. Ainakin kuulostaa hyvältä ja pääsee tänään heti testiin. Hintaa tällä 5.90€.

Siinä oli minun pieni tilaus ja halvalla sain kyllä kaikkea tarpeellista. Ehkä olen uudelleen ihastumassa Yves Rocherin tuotteisiin?


Joulukalentereista tuli tänään aivan ihania juttuja. Ciaten kalenterista tuli Candy Cane glitterlakka. W7:n kalenterista neonpinkki lakka nimeltään taitaa olla joku pink? TBS:n kalenterista tuli kukkaisen hunajan tuoksuinen huulirasva. Omistan myös sen hunaja vartalorasvan ja siitä olen ainakin tykännyt. Olisi hyvä jos loppua kohden paranisi nämä tuotteet.


Candy Cane on kirkaspohjainen glitterlakka, joka sisältää fuksinpinkkejä glittereitä eri koossa. Aamulla silmät ristissä katsoin, että mukana olisi ollut mustia glittereitä myös, mutta ei ollutkaan. Tämä lakka on kyllä upeus!

Onko täällä muita, jotka ovat ihastuneet Yves Rocherin tuotteisiin? 


28 kommenttia:

  1. Nyt meet heti suihkuun kokeilemaan tuota argansuihkuöljyä! Ja sit tuut kertomaan, että toimiiko se. Kiitän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaan sitä heti tänään ja päivittelen sitten siitä oman postauksen kera. :)

      Poista
  2. YR:n joulutuotteet on kyllä joka vuosi tosi houkuttelevia. Multa löytyy tällä kertaa tuo Redberries käsirasva, viime vuonna oli herkkuja enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna muuten taisin tilata myös muutaman jutun? Jos en nyt paljoa valehtele. :D

      Poista
  3. Oih kun kaikki kuulostaa kivoilta! En oo ikinä kokeillut yvesin tuotteita, pakko kyllä kohta laittaa kokeiluun!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella näitä. :) Ainakin itse olen pelkästään lukenut pelkkää hyvää. :D

      Poista
  4. Mahtava tilaus! Tosi kiinnostavan kuuloisia tuotteita, etenkin tuo suihkugeelit :)

    VastaaPoista
  5. Mä tilasin Yvesiltä pitkästä aikaa joskus viime keväänä ja sen jälkeen on tullutkin tehtyä muutama tilaus lisää, eli olen kyllä hurahtanut noihin tuotteisiin! :) Sain äidinkin liittymään asiakkaaksi ja siitä hyvästä mulla on tuolla lahjakortti jemmassa, olen säästellyt sitä jos joulun jälkeen olisi kivoja tarjouksia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy itsekin laittaa tammikuussa uusi tilaus, kun alkaa alennukset. :D Sieltä kyllä löytyy niin paljon kaikkea kivaa! Mä sain kanssa lahjakortin nyt kun laitoin tilauksen, joten pakkohan se on ainakin käyttää. :)

      Poista
  6. Voisitko sitten kertoa miten olet tykännyt tuosta Yves Rocherin kasvovedestä? Olen itsekkin miettinyt sen hankkimista kun edellinen loppuu. :)

    http://coffeebeansteabags.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä siitä ihan postauksen, kun olen hetken sitä testannut. :)

      Poista
  7. Ihania juttuja.<3 Yves Rocherin jutut on kyllä hyviä. Oon tykänny kaikista sieltä tilaamistani tuotteista. Suihkugeelit on ihanan tuoksuisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! <3 Suihkugeelit on kyllä ihan parhaita! Nyt mulla on kyllä ainakin hetkeks suihkugeelejä taas. :3

      Poista
  8. Mää tykkään YR:n tuotteista. Shampoot on ihania.

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo Ciate O________o
    TÄYDELLINEN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin joku joka sulattaa sydämmen, eikä mitään irtoglitteriä. :D

      Poista
  10. Minä, minä olen ollut Yves Rocherin luottoasiakas jo yli kymmenen vuotta. En muita suihkugeelejä käytäkkään kuin Rocherin. :)
    Minäkin rakastan tuota Blackberries tuoksua ja tilasin sitä tuossa taannoin itselleni. Samoin päärynää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kiva kuulla! Mun äiti on kanssa ollut luottoasiakkaana jo niin pitkään kuin muistan ja jos oikein muistan, niin mun ensimmäiset meikit tilattiin silloin Yves Rocherilta. :)
      Ne on niin herkullisen tuoksuisia. :3

      Poista
  11. Itse en ole oikein päässyt YR:n tuotteista perille, ehkä vielä joskus kokeilen niitäkin. :D
    Tuo kasvovesi kuulostaa houkuttavalta, itsellä kun ei tunnu kauppojen vedet auttavan ja niin montaa lajia on tullut kokeiltua. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä ainakin suositellaan paljon, joten kannattaa. :)
      Tuosta kasvovedestä on tulossa postaus, kun olen sitä hetken testaillut. :3

      Poista
  12. Yves Rocher on aina mulle muodissa. ;) Tykkään erityisesti vartalovoiteita ja suihkutuotteista, mutta kasvojen iho ei siedä Rochereita... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes!! Ihana kuulla. ;) Suihkutuotteet on kyllä aivan parhaita! Voi ei.. Onkohan sun kasvojen iho niin herkkä? :O

      Poista
  13. Mun äiti on tilannut jo vuosia YR:n tuotteita ja oon joskus ottanut itsellekin niistä mieleisiä! :D mä tykkään tuosta putiikista ja niiden laajasta valikoimasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä. :D Mun äiti on kyllä täysin rakastunu YR:n tuotteisiin! Ja pikku hiljaa rupean itsekin innostumaan enemmän ja enemmän. ;3

      Poista

Kiitos kommentista ♥