30. kesäkuuta 2014

Mutta kun mä haluan

Mun kesän ostolakko on pitänyt niin hyvin, että voin oikein taputtaa itseäni olkapäälle. Totuus on kumminkin se, että ei ole pitänyt sitten ollenkaan. Koko ajan joku esittelee jonkun uutuus tuotteen tai s-postiin tulee alennuskoodeja.. Voin vain sanoa, että koneella istuminen, blogien ja s-postin avaaminen on oikeasti vaarallista.


En muistaakseni ole ostanut tänä vuonna vielä yhtäkään hajuvettä? Viime vuonna taisin ostaa kolme tai neljä.. Olisin niillä pärjännyt hyvin, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Punnitsin kauan kahden Escada hajuveden välillä. Vaihtoehtoina oli Taj Sunset tai kesän 2014 uutuus Born In Paradise. Tämä on kumminki ollut jo pitkään ostoslistalla joten lopulta päädyin tähän vuoden 2011 kesätuoksuun. Tilasin tämän Nordicfeeli:ltä hintaan 54.95€ / 100ml.


Taj Sunset on todella makean tuoksuinen. Ensituoksu on tässä mango ja veriappelsiini. Sydäntuoksuna löytyy lootus, vesililja ja vadelma. Pohjatuoksuna on myski, kookos ja santeli. Oikein täydellinen combo!


Mukaan tilaukseen lähti myös yksi Victoria's Secretin vartalosuihke ja uusia Byby Lips -huulirasvoja.

Olen tainnut nyt jotenkin hurahtaa mangoon. Huomasin meinaan vasta äsken, että tuo vartalosuihke on Mango Tempation. Tässä tuoksu on myös hyvin makea ja ensimmäisenä huomaa mangon tuoksun. Mukana on myös hibiscus-kukkaa.

Tällä hetkellä omistan kolme kappaletta Victoria's Secretin tuoksuja ja kokoajan mieli tekisi ostaa vielä yksi lisää.

Peach Kiss / Pink Punch / Hydration
Maybelline Baby Lips -huulirasvoja ostin 3kpl paketin. Kaksi ensimmäistä on sävyttäviä ja sininen sävytön. Mua vähän epäilyttää tuo ensimmäinen, että minkä värinen se on huulilla. Pinkki ja sininen on mun mieleen kyllä.

Tuoksuina näissä on persikka, passionhedelmä ja sitruuna & basilika. Tuoksu ei ole kumminkaan mitenkään voimakas ja sinisessä hyvin laimea.


Laitoin vielä pinkin ja tuon rusehtavan sävyn kämmenelle. Aluksi mun piti ottaa näistä kuvat huulilla, mutta kiire kiire ja kiire, niin en sitten kerinnyt.

Onko joku muu ihastunut näihin samoihin tuotteisiin? 


18 kommenttia:

  1. Toi mango temptation on aikas ihana <3! Haluaisin sellatteen minisetin seuraavaksi noista VS:n tuoksuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuu todella herkulliselta<3! Sellainen täytyy muuten itsekin hankkia. :3

      Poista
  2. Iteltä löytyy tuo Taj Sunset ja Born In Paradise! Molemmat loistavia, mutta omaksi suosikiksi on noussut enemmän ehkä Born In Paradise.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on kyllä älyttömän hyväntuoksuinen. Ehkäpä mä vielä joskus kotiutan myös sen tai sitten tyydyn tuohon nyt vaan! :D

      Poista
  3. Baby Lipsin Pink Punch on ihana!

    VastaaPoista
  4. Samoja ihastuksia täälläkin! Babylipseistä tuon keskimmäisen ostin talvella Dubaista ja on ollut kovassa käytössä, love it! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla aika monen ihastuksia! :D Tuo pinkki oli noista Baby Lipseistä odotetuin ja kyllä se on vaan ihanan pinkki! <3

      Poista
  5. Mulla on tuo sama Escada tän kesän tuoksuna, se on i h a n a <3

    VastaaPoista
  6. Toi Escadan tuoksu on niiiin ihana, ostin ekan pullon 2011 ja käytin sen niin tyhjäksi, ku vaan ikinä sain. Olin onnesta soikeana, ku huomasin sen tulleen uudelleen myyntiin.. Nyt on taas hyvä mieli ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun sain silloin 2011 vuonna sen näytteen ja olisko ollut vuotta 2012 kun olin menossa ostamaan tuota ja sitä ei ollu enään? Nyt kun näin tuon, niin kyllä se oli pakko ostaa! :D

      Poista
  7. Ihania ostoksia! Minäkin omistan Taj Sunsetin, ai että miten ihana tuoksu! Rakastan muutenkin Escadan tuoksuja yli kaiken; tekisi mieli ostaa ne kaikki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni omistaa sen! Onneksi ostin sen, kun se on noin suosittu ja hyväntuoksuinen! :3 Mä oon ihan rakastunu myös Escadan tuoksuihin... <3

      Poista
  8. Mie niin rakastan Escadan tuoksuja! ♡

    VastaaPoista
  9. Mäki haluuun!! Kivoja ostoksia! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥